Haluatko nukkua paremmin? Kahden lapsen äiti Johanna nukkuu nyt jopa 9 tuntia yössä, myös lonkkakivut ja turhat heräilyt loppuivat

4. tammikuuta, 2022 | Asiakastyytyväisyys
Johanna Tähtinen nukkuu nykyään jopa 9 tuntia yössä. JOHANNA TÄHTINEN

Ennen nukkumaanmeno ahdisti Johanna Tähtistä, mutta nykyään hän menee mielellään ajoissa sänkyyn.

Kun katkonaiset ja liian lyhyet yöunet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, voi nukkumaanmeno alkaa aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. Näin kävi Johanna Tähtiselle, joka pitkään heräili joka yö ja kärsi yöllisistä kivuista.

- Se oli jatkuvaa havahtumista hereille ja asennon vaihtamista. Kaikkia kertoja en edes muista.

Kauneusalan yrittäjä ja Wellnessmalli 2020 -finalisti Johanna aloitti yhteistyön Tempurin kanssa tavoitteenaan parantaa koko perheensä unta ja hyvinvointia. Johannalla ja hänen miehellään on kaksi pientä lasta.

Ensimmäiseksi Tempuriin vaihtamisen jälkeen Johanna huomasi, että lonkkasäryt, jotka kiusasivat aiemmin, loppuivat kokonaan. Muutos oli selkeä jo parin viikon Tempurilla nukkumisen jälkeen.

- Ennen nukkumaanmeno jopa ahdisti lonkkasäryn takia. Tuntui, että kun jämähtää paikalleen, on vaikea saada hyvää asentoa säryn takia. Uuden sängyn kanssa lonkkani ei ole särkenyt enää kertaakaan. Ja Tempur on oikeasti niin ihana, että nyt sänkyyn tekee mieli mennä hyvissä ajoin, Johanna kuvaili tunnelmiaan muutoksesta.

Vanhassa sängyssä nukkuessaan hän myös havahtui hereille ainakin kerran joka yö. Sängynvaihdon jälkeen heräily on ollut vain satunnaista. Muutaman kuukauden Tempurilla nukkumisen jälkeen Johanna vakuuttui pysyvästä ja selkeästä parannuksesta nukkumisessaan.

- Nykyään olen aamuisin paljon virkeämpi, koska en käytännössä enää heräile.

Enää Johanna ei herää edes silloin, kun neljävuotias tytär kömpii kesken yön viereen.

- Se on varmaan suurin ero, että en nykyään herää enää edes siihen. Myös tytär nukkuu paljon rauhallisemmin Tempur-sängyssämme, eikä pyöri niin voimakkaasti. Sängyssä pyöriminen ei selvästikään ole nukkujan luonnekysymys vaan sängyn kunto, materiaali ja laatu vaikuttavat siihen.

Ei vain tunnu paremmalta, vaan tutkitusti jopa neljä tuntia enemmän unta joka yö

Yhteistyö perustuu tutkimukseen Johannan unen laadusta. Hän on vastannut unikyselyyn ja pitänyt nukkumispäiväkirjaa ennen ja jälkeen sängyn vaihdon. Ennen Tempuria Johanna nukkui alle viiden vuoden ikäisellä vaahtomuovipatjalla ja noin seitsemän vuoden ikäisellä tavallisella kuitutäytetyynyllä. Vastaava ”nukkumisen ratkaisu” on useimmilla suomalaisilla ja tutkittua on, että 80 prosenttia heistä kärsii uniongelmista.

Tuloksista selviää, että Johannalla on aiemmin mennyt nukahtamiseen 31-60 minuuttia ja unta hän on saanut 5-8 tuntia yössä. Hän on kokenut nukkuvansa huonosti muun muassa lonkkasäryn vuoksi ja uni on ollut katkonaista kääntyilyn ja asennon vaihtelun vuoksi.

Aamuisin Johannan on ollut vaikea lähteä liikkeelle, hänellä on ollut jäykkyyttä selän alueella, selkäkipuja sekä voimaton ja väsynyt olo. Myös niska-hartiaseudulla on ollut jumeja ja jäykkyyden tunnetta.

- Lonkkakipu vaikeutti kylkiasennossa nukkumista ja siksi nukuin selälläni, mutta silloinkin oli vaikea löytää hyvää asentoa. Yritin saada tyynyillä asentoa paremmaksi, mutta särky vaikeutti usein nukahtamista. Unen saamista yritettiin helpottaa särkylääkkeillä ja myös lämpö, sukat ja tukityynyt oli apuna, mutta hankalaahan se oli, Johanna kuvailee aikaisempaa, monelle tuttua tilannetta.

Tempuriin vaihtamisen jälkeen Johannan unen määrä on lisääntynyt. Hän nukkuu nykyään jopa yli yhdeksän tuntia yössä ja nukahtaminen oli 13 päivän testijaksolla helppoa joka ilta. Samaisella testijaksolla hän tunsi olonsa virkeäksi 11 aamuna, kun aiemmin virkeitä aamuja oli samassa ajassa vain kaksi. On hämmentävää, että ratkaisu oli näin helppo ja muutos näin suuri.

Johanna kokee, että Tempur-patja ja -tyyny ovat vähentäneet kipuja ja tuntuneet mukavilta. Uni on ollut niillä laadukkaampaa, minkä ansiosta myös olo on ollut virkeämpi.


Johanna Tähtinen nukkuu nykyään jopa 9 tuntia yössä.

Osana sängyn vaihtamista Johanna on käynyt koulutetun nukkumisergonomian asiantuntijan (KNA) perehdytyksessä kuulemassa vinkkejä ja ohjeita parempaan nukkumisergonomiaan. KNA:t ovat suorittaneet myyjille tarkoitetun eettisen erityiskoulutuksen, jossa kouluttajina on unen, anatomian, fysiatrian ja nukkumisergonomian ammattilaiset (lisää koulutuksesta: nukkumisergonomia.fi).

- Tempurin KNA -myyjältä oppimani asiat ovat parantaneet nukkumista. Osaan nykyään kiinnittää huomiota esimerkiksi makuuhuoneen sopivaan lämpötilaan, valaistukseen ja esimerkiksi peiton laatuun. Ja sänky on nyt niin hyvä, että kyllä siinä nukkuu kuin tukki, Johanna summaa.

Varaa aika ilmaiseen nukkumisergonomian kartoitukseen! Ajanvaraajalle lahja, ei ostopakkoa.

Asiantuntija vinkkaa: Kiinnitä huomiota nukkumisasentoosi

Sängyn vaihto vaikutti myös Johannan nukkuma-asentoon. Uuden sängyn lisäksi hän sai käyttöönsä Tempurin Ombracio-tyynyn.

- Aiemmin en pystynyt nukkumaan kuin selällään, mutta uudessa sängyssä ja uudella tyynyllä pystyn nukkumaan kyljellänikin. Tästä muutoksesta olen eniten hämmentynyt. Ombracio-tyyny on ihan älyttömän hyvä ja niskalle rasittavaa työtä tekevänä se on ollut todella iso tekijä niskan hyvinvointiin, hän kuvailee.

Tempurin teettämän tutkimuksen mukaan selällään nukkuu luonnostaan vain noin kolme prosenttia ihmisistä. Suositeltavin nukkuma-asento on kylkimakuuasento, koska siinä aivo-selkäydinneste huuhtelee aivokudosta tehokkaammin.

Kylkimakuulla nukkuminen vaatii kuitenkin patjalta ja tyynyltä paljon. Patjan materiaalin tulee olla painetta vähentävä, ja tässä perinteiset materiaalit kuten joustin, vaahto, futon, ilma ja vesi, ovat ongelman lähde. Ne kaikki ovat elastisia eli painetta aiheuttavia. Lisäksi patjan täytyy muotoutua riittävästi vartalon muotoihin ja samalla sen täytyy tukea kylkikaarta – eli olla muotoutuva ja tukea antava yhtä aikaa. Tähän ei perinteiset materiaalit kykene. Ne ovat joko pehmeitä tai jäykkiä, ei molempia. Lisäksi tyynyn täytyy tukea päätä ja niskaa niin, että asennosta tai alustasta ei aiheudu unta haittaavia painepisteitä varsinkaan olkapäähän tai lantion alueelle.

Jos kärsii lonkka- tai olkapääsäryistä ja nukkuu alustalla, joka ei vähennä painetta, muotoudu ja tue vartaloa riittävästi, voi selinmakuu olla ainoa mahdollinen nukkumisasento. Tempurin asiantuntijat muistuttavatkin, että kannattaa olla tietoinen siitä, mistä oma nukkuma-asento johtuu ja tarvittaessa tehdä muutoksia alustaan. Jos nukut selinmakuulla, johtuuko se mahdollisesti siitä, että patjasi paksuus on riittämätön kylkiasentoon, tyynysi liian matala vai aiheuttaako patjan materiaali painepisteitä? Tutustu NASA:n tiedemiesten alun perin kehittämään Tempuriin – Johanna suosittelee.

Johannan mainitsema sukkien käyttö yöllä viittaa fysiologiseen prosessiin; mitä viileämpi aivojen lämpötila on, sen väsyneempiä olemme. Aivoja voi jäähdyttää huolehtimalla siitä, että kehon periferia (kädet, iho ja erityisesti jalat) on lämmin. Kun veri kuljettaa lämpöä jalkoihin, on verta vähemmän aivoissa, ja lämpö pääsee myös haihtumaan tehokkaammin periferian kautta. Painetta vähentävä Tempur-patja huolehtii raajojen esteettömästä pintaverenkierrosta, jonka katsotaan tämän mekanismin mukaan parantavan unen laatua. Monet ovatkin voineet luopua sukkien käytöstä yöllä vaihtaessaan Tempur-patjaan.

Lähteet:

Mannonen, S. Nukkumisergonomian yhteys koettuun selkä- ja niskakipuun. Laaja nukkumisergonomiatutkimus. 2019. TAMK.

Partinen, M. Koulutettu nukkumisergonomian asiantuntija -koulutusluento. 2018.

Partinen, M. Haastattelu. 29.6.2020.

KOE TEMPUR


ETSI LÄHIN TEMPUR-MYYMÄLÄ JA KOEMAKAA TEMPUR JO TÄNÄÄN!

An Image